torstai 30. kesäkuuta 2016

Valmennusryhmän tunti

Kaikki postauksen kuvat: Hanna Juvonen
 
Tunnin aiheena oli puomit. Tehtiin siis erilaisia tehtäviä puomien kanssa. Ettanin kanssa ei välttämättä ole tehty paljon yhtään töitä puomien kanssa. Se luuli että niiden yli piti hypätä. Myös jos tehdään ravilähestymisiä niin Ettan yrittää aina nostaa laukan ennen estettä.

Tehtiin ensin ravitehtävää ravissa.


 Eli sivulla missä oli kaksi puomia oli tarkoitus tehdä kaksi volttia niin että puomit ylitettäisiin yhteensä neljä kertaa. Toisella sivulla piti tehdä kaksi lyhennystä ja kaksi pidennystä.

Alussa Ettan yritti aina hypätä puomien yli, mutta vähän ajan kuluttua se tajusi että niiden yli pitää ravata ihan normaalisti.

teimme tämän tehtävän molempiin suuntiin.



Sitten jätimme voltit pois ja  eimme sillä sivulla avotaivutusta puomien yli. Se oli hieman hankalaa sillä en tiedä myöskään mien paljon Ettanin kanssa on tehty avotaivutusta.

Teimme tämänkin tehtävän molempiin suntiin.



Seuraavaksi siirryimme laukkatehtävään.Laukkasimme puomien yli ja niiden välissä tehtin laukkavoltti. Toisen puomin jälkeen sirryimme raviin ja menimme nejlä ravipuomia toisella sivulla.


 Menin ensin ravipuomit kevyessä ravissa. Sitten kuin istun alas niin Ettan yritti aina laukata niitten yli, joka ei tietenkään oikein onnistunut. Menin puomit aika monta kertaa ennen kuin onnistumme menemään ne kokonaan harjoitusravissa.




Tässä Ettan yrittää laukata ravipuomien yli.








Laukkapuomit sujuivat lopussa myös oikein hyvin, aluksi Ettan hyppi niitenkin yli. Teimme laukat myös molempiin suuntiin. Tämän tehtävän jälkeen oli jo mennyt melkein tunti ja teimme vielä loppuravit ja lähdimme Bellan ja Oonan kanssa kävelemään raviradan ympäri kerran.

Ratsastaja ja hevonen olivat molemmat ihan loppu tunnin jälkeen.

Tänään mennään kävelemään maastoon Bellan ja Oonan kanssa.

1 kommentti:

  1. Oi, teidän meno näyttää niin kivalta ja ihanan kesäisiä kuvia jälleen kerran!

    VastaaPoista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!