maanantai 23. marraskuuta 2015

Huippu Lassus ja poni vapaalla

Äiti oli ponin kanssa tunnilla Keskiviikkona, ja hän sanoi että se puuskutti tunnin jälkeen. Olin itse tiistaina ja se oli hidas pohkeelle, muttei kuitenkaan puuskuttanut tai pumpannut. No, eläinlääkäri kävi katsomassa ja ollaan nyt annettu aamuin illoin inhalaattorilla lääkettä. ja poni on nyt siis vapaalla viikon ajan.


Kaksi SIlverin uusista tarhakavereista


Toivotaan nyt että ponin hengitysongelmat johtuvat nyt siitä että se on sisätallissa :)

Olin Lauantaina Minnan hyppiksellä ja menin ihanalla Lassuksella eli lantulla. Tämä 7 vuotias oli tosi ihana, paljon vaikeampi etseillä kuin Silver mutta tykkäsin tosi plajon ♥

Alussa ratsastin vähän varoen, herkkä hevonen kyseessä ja ensimmäistä kertaa selässä. Alussa hyppyihin tuli turha pikkuaskel mutta kun sain vähän tuntumaa hevosenn niin alkoi sujua. Kenttä oli ihan velliä mutta ei pettänyt yhtään.

Kaikki alla olevat kuvat: Ottilia










Näitä perus postauksia ei tule nyt kauhean paljon, sillä minulla alkaa olemaan jo vähän kiire joulukalenterin kanssa... Pitää saada vielä pari videotakin kasattua. No, ensi postaukseen!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Muutto Porvoon ratsutallille



Hevosemme muuttivat siis lauantaina uudelle tallille, En ole ehtinyt kirjoittaa siitä vielä, koska koulussa on paljon kokeita ja olen ollut tallilla.

No mutta kuitenkin, lähdimme 11 maissa tallille hakemaan hevosia.

Hepat kopissa



ja tietysti piehtaroimaan


ja pukkilaukkaa


Pepe ja Medina


Käytiin Sunnuntaina Hannan, Islan ja Bean kanssa raviradalla. Isla oli maanantaina ponin kanssa tunnilla ja minä tiistana.

 Menin Vendi ponilla maanantaina, ja siinä kävi sitten niin että kesken laukkavoltin satula lähti kippaamaan ponin selästä... Ja minkäs sille voi kun satula kippaa? Olisisn hyvin pystyinyt laskeutumaan jaloilleni ponin selästä mutta jalustimet olivat jalaissani joten pyllähdin sitten maahan. Ei siinä mitään, todettiin vain että pitäisi ehkä laitaa leveämpi satulavyö tai jotain, koska satulavyö oli kireellä ja en kauheasti nojannut mihinkään suuntaan.



Ulkotalli on nyt aika lähellä valmistumista, joulukuussa pitäisi viimeistään päästä muuttamaan hepat sinne. Pepe ja Silver ovat ainakin tähän asti viihtyneet sisällä ihan hyvin.


perjantai 13. marraskuuta 2015

Kuvahaaste

 Anni sekä Riia haastoi minut tällaiseen kuvahaasteeseen. Pitää valita kuvat jotka kuvaavat näitä sanoja: luottamus, onnistuminen, epäonnistuminen ja todellisuus. Pitää myös valita itse oma sana ja siihen liittyvä kuva. Lisäksi piti haastaa 5 blogia, mutta nyt teen mielummin tällein että kaikki joilla on blogi ja ette ole vielä tehneet tätä niin tämäm on teille! Luvatkaakin sitten tehdä ;) PS: ISLA sinä teet ainakin!


luottamus


 
Vanha kuva kun ratsastan entisellä hevosellamme, Ianilla. Haha, keskittynyt ilme :D


onnistuminen


Minun ja ponin toiset kilpailut <3 Onhan tullut tänä vuonna toisiakin hyviä sijoituksia, mutta kaksi kakkossijaa on kuitenkin jäänyt hyvin mieleen :)

epäonnistuminen


Tämä rata.. Ihan kauheasti ratsastettu.. No, aina ei voi onnistua.

todellisuus (Joo, oli ihan pakko laittaa kolme kuvaa)





 kauneus



Tämä oli nyt siis itse valitsema sana, ja kuvassa itse herra hakkarainen <3

Kiitos haastajille, ja te muut, muistakaakin tehdä tämä haaste! ;)

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Tallin tilanne

Rakennus johon hevosemme muuttavat piakkoin näyttää jo ihan tallilta. Tallista puuttuu vielä kuitenkin pari tärkeää asiaa, joten katsotaan nyt milloin päästään sinne muuttamaan :)

Talli maalataan siis punaiseksi jossain vaiheessa.



Ollan nyt kokeiltu laittaa Pepe kärryjen eteen, ja se toimii tosi hyvin. En ole vielä itse ollut mukana kärryajelemassa, mutta ehkä joskus?





Kuvat: Isla

Olen juuri nyt tekemässä blogin joulukalenteria, joten en ehdi enempää kirjoitella :)

lauantai 7. marraskuuta 2015

Miten estää korvia jäätymästä?

Se on inhottavaa kun korvat jäätyvät. Mikä avuksi? Voi tiettyst käyttää "kypärämyssyä" mutta itse tykkään enemmän tästä vaihtoehdosta; huivista.


 Huivin voi laittaa näin, niinkuin ylläolevassa kuvassa. Silloin se lämmittää kaulaa ja korvia.


 Jos haluaa, niin sen voi laittaa myöskin niin että se lämmittää ainoastaan kaulaa.


Tai sitten niin että se lämmittää korvia.

Itse käytän viimeistä vaihtoehtoa myös kylminä aamuina kun pitää lähteä kouluun. Huivi on myssyä helpompi laittaa taskuun jos sitä ei tarvitse.

Ratsastaessa minulla on yleensä kaksi huivia käytössä, yksi joka lämmittää kaulaa ja toinen joka lämmittä korvia.

Huivista on tosi paljon apua, voi keskittyä ratsastukseen paremmin kun ei särje korvia.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Miten estää varpaita jäätymästä?

Jos ei ole hyviä talviratsastus-saappaita, niin mikä avuksi? Villasukka auttaa, mutta ei ehkä tarpeeksi. Jos tunkee vielä toisen sukan niin saapas ei välttämättä mahdu jalkaan.

Siihen on hyvä ratkaisu, eli kärkilämmittimet! Sellaisia en ole nähnyt missään kaupoissa, mutta sellaiset voi tehdä vaikka itse. Jos on joku innokas neulova mummo, niin häneltä voi kenties pyytää apua?

Eli kärkilämmittemet voi pistää villasukan alle tai päälle, ja jalka mahtuu kuitenkin saappaaseen. Ratsastaessa sen oikein tuntee kuin varpaat lämpeävät, eikä varpaat palele yhtään.

Yleensä minulla on alla vielä toiset villasukat, niin ei varmana palele!



Paras on kuitenkin ne oikein lämpimät talviratsastus kengät, mutta jos ei sellaisia ole niin tämä on oikein kiva ratkaisu!

maanantai 2. marraskuuta 2015

Minkälaiset ovat lämpimät ratsastus hanskat?

Talvella on kylmä, ja aina rupeaa sormet palelemaan. Lapasissa on vähän hankala ratsastaa, kun ei pyty pitämään ohjia oikein käsissään.. Ehkäpä juuri siksi nämä hanskat ovat keksitty?

 Eli nämä ovat talviratsastushanskat. Nissä on "kolme sormea", eli niinkuin lapset mutta pikkurillilli on erikseen.

Hanskat lämmittävät tosi hyvin, ja niitä voi käyttää pienemmilläkin pakkasilla eikä tule liian lämmin. Sisällä on ihana pehmustekkin;


Nyt kun vielä muutamme maneesittomalle tallille niin näille tulee varmasti käyttöä! Vielä nämäå ovat vähän liian lämpimät ratsastukseen, mutta käytän niitä sillloin kun laitan ponin kuntoon. Varsinkin silloin kun on tuulinen ilma, sillä poni asuu ulkokarsinassa.




Suosittelen näitä hanskoja siis kovasti! Tietysti ei tarvitse olla crw´n hanskat, voi olla muutkin. Nämä ovat nyt ne mitkä minulla on. Ostin ne viime vuonna hööksistä.