Vaikka ponin selän päällä oli vähän turvetta kun lähdin, ajattelin että harjaan sen sitten kunnolla kun olen kävellyt. No, kyllähän minä sitten harjasin sen kävelyn jälkeen, mutta se oli aika vaikeata kun poni oli niin märkä ja turpeetkin jotka olivat sen turkissa. Sain kaiken silti ihan hyvin pois, ja seuraavana päivänä poni näytti jo ihan puhtaalta.
vettä valuu.. |
Kun olin hetki sitten tullut kaatosateesta sisälle |
Oli pakko ottaa kuva tuosta. Näyttää ihan "monster" merkiltä |
Sitten menin Jontella tunnille. Alussa se vähän hypähteli joka kulmassa kun siellä oli jotain mörköjä. Lopputunnista meni ihan hyvin, mutta se lähti viemään vähän aukassa ja jäin vetämään ohjasta liika, joten se rupesi vetämään vastaan. Sen kanssa ei pysty oikein pitämään tasaista tuntumaa, kun se heitelee päätään. Niin joissain kuvissa ohja on ihan löysällä, kun se heittäää päätään. Tunnilla tehtiin mm. ulospäin asettamista, avotaivutusta ja siirtymisiä. Loppujen lopuksi tunti meni aika hyvin, mutta leirillä se meni hyllä paremmin. Vaikka Silver on vaikea saada kulkemaan oikein, nyt tajuan miten helppo se silti on.. Tai no, siinä on vain erilaisia haasteita kuin Jontessa.
pärskytellään |
Laitoin yhteen kuvaan vahingossa jonkun effektin, mutta siitä tulikin aika jännä.. Sininen hevonen :D
Pakkaan varmaan tänään omat kamat leirille ja huomenna ponin kamat. Teen siitä varmaankin postauksen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi tähän alle, kiitos♥
Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!