keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Seuraava vaiva sekä ratsastusta Topilla.


 Niin kuin olette ehkä huomanneet, blogi on ollut hiljaisena nyt yli viikon. Se johtuu ainoastaan siitä että minulla ei oikeina ole mitään kirjoitettavaa. Ettan joutui n. viikko sitten karsinalepoon sen takia että sille tuli uusi vaiva hiekan lisäksi. 


 Jouduimme psylliumin syötön takia muuttamaan Ettan ruokintaa paljon. Se sai psylliumin mukana melassia sekä omenoita ja porkkanoita, sellaista mitä se ei ole aijemmin saanut. Jouduimme myös laittamaan se ulos laitumelle koska tarhoja joissa ei olisi paljon hiekkaa ei ollut vapaina. Sitten meillä oli myös vähän epäonnea matkassa. Ettan sai sis kaviokuumeen.




Huomasimme että jotain oli vinossa kun kävimme kävelemässä Ettanin kanssa viikonloppuna klinikkareissun jälkeen Ettanin kanssa. Ettan oli jo piristynyt ja sen katse oli kirkastunut, mutta se liikkui kuitenkin epämääräisesti.

Käytiin maastossa kävelemässä kun luultiin että Ettanilla oli vain lihakset jäykkinä. Oltiin kylläkin otettu Ettan heti pois laitumelta parin päivän jälkeen kun huomattiin että se ei liikkunut täysin normaalisti.


  Ettanin käveleminen kuitenkin vain pahentui. Sitten kun käveltiin takaisin karsinalle niin Ettan oli vähällä kaatua ja ontui selvästikkin. Samana iltana keksittiin mikä sillä voisi olla ja otettiin kaikki psyllium sekoitukset siltä pois. Klinikalla Ettan sain kortisoonipiikit, ja kortisooni on aine joka herkentää kaviokuumeelle, tämäkin voi olla yksi syy miksi näin kävi.



 Saatiin onneksi aika pian eläinlääkäri käymään katsomassa ja silloin selvisi että Ettanilla oli kuin olikin kaviokuume. Sen jälkeen Ettan oli karsinalevossa viikon verran ja sai lääkettä aamuin illoin. Nyt Ettan on päässyt ulkoilemaan pineen sairastarhaan.


Huomasimme onneksi kaviokuumeen ajoissa ja mitään pysyviä muutokisa Ettanin kavioissa ei olisi pitänyt tapahtua ja Ettanin pitäisi toipua ihan ennalleen.






Itse en ole siis ollut pitkään aikaan Ettanin selässä. Eilen sain kuitenkin mennä Topilla, Nixon hevosella. Topia olen kokeillut kerran aijemmin, se oli kylläkin kaksi vuotta sitten.





Topi oli oikein kiva ja reipas. Pääsen Topilla ratsastamaan nyt ehkä kerran viikossa  Tiistaisin kunnes Ettanilla taas voi alkaa ratsastamaan.








6 kommenttia:

  1. Voi ei, harmi! No hyvä, että pääset jollain hevosella ratsastamaan! Kuvat olivat myös ihania! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosi kiva päästä edes jollain ratsastamaan :) Kiitos :D

      Poista
  2. Kiva blogi sulla ja hyviä kuvia! :)
    Elbekeneemeli.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Onpa helpottavaa, että Ettan on toipunut hyvin. Rukoilen teille nyt tervettä loppusyksyä ja jatkoa, että pääsette kunnolla tekemään töitä ja kisaamaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi huomattiin nopeasti mikä Ettanilla oli eikä kavikuume ehtinytvahingoittaa kavioita :D

      Poista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!