Elämäni hevonen?

Elämässä tulee aina vastaan se hevonen, joka on sinulle tärkeämpi kuin kaikki muut. Aina kun joku sanoo "elämäni hevonen", ajattelet sitä hevosta. Kuten te ehkä tiedätte, meillä on ollut kaikkiaan 3 hevosta. Ensin Ian, sitten Pepe. Sen jälkeen kun Ian oli kuollut löytyi Silver. Minun ensimmäinen oma poni.Se on opettanut minulle niin paljon jo nyt, se ponsku. Ja vaikka Ian oli se hevonen jolla kisasin ekat kisat ja ekat aluetason kisat, Silver jotenkin silti voitaa sen. Ian on tietty myös todella tärkeä minulle, onhan se silti se ykkönen? Ykkönen, eli ensimmäinen hevonen. Ei sitäkään unohdeta noin vain! Mutta se oli silti äitini hevonen, eikä minun. Sama asia Pepenkin kanssa. Kyllähän Pepekin on minulle tärkeä koska se muistuttaa Iania ja on niin iahna nallekarhu, mutta oikeastaan en joskus edes muista sitä. Tuntuu oudolta sanoa, mutta se ei vielä tarkoita minulee niin paljon. Tietystihän se on vasta 3v ja kukaan meistä ei ole sillä mennyt, mutten usko, että siitä tulee minulle silti mikään elämäni hevonen. Kun ajattelen Pepeä, ajattelen Iania, ja silloin minun mielstä tulee haikea. Ianin menetys oli kova pala, ja se pala ei vieläkään ole irronnut minun sydämmestäni. Se oli vain niin tärkeä minulle.

Mutta silti Silver on minulle isompi juttu. Koska sehän on aikalailla minun vastuulla, ja minä rakastan sitä joka päivä vain enemmän. Se on minun pieni, pinkki kisaponi. Mutta onhan se paljon muutakin. Se on minun paras hevosystävä, ja me ymmärrämme toisiamme. Ja tiedän että tämä ei ole sattumaa, että minä ja Silver tapaamme toisemme. Se ei ollut sattumaa Ianinkaan kanssa, ja nyt minä ymmärrän, miksi se kuoli. Sehän kuoli syöpään, mutta jos se ei olisi koullut, Silveriä ei olisi minulle tullut. Se jopa maksoi puolet Silveristä, saimme vakuutuksesta takaisin rahoja koska emme lopettaneet sitä vain se kuoli itsestään. Vasta hänen kuoleman jälkeen saimme tietää että kyse oli imusolmuke syöpästä.

Eikä sekään oluut sattumaa, että juuri Silver sattui tulemaan sille tallille myyntiin. Se alusta asti tuntui oikealta. Vaikka en aluksi sitä halunnut, tajusin nopeasti että vaikka sanoisin mitä, siitä tulee minun ponini. Ja niin siinä kävikin.

Tässä vaiheessa elämääni, voin hyvinkin sanoa että Silver on elämäni hevonen. Asiat tietysti muuttuvat, ja en ikinä tiedä mitä hevosia elämä tuo mukanaan. Olen silti melko varma, ettei Silver tule unohtumaan minulta ihan heti, sen jälkeen kun se ei ole meillä enää. Ja siitä ponista minä en kyllä luovu ihan miten vain, se on iso osa elämääni.

Kaikki muut kuvat ovat minun paitsi Silver, se on kun se vielä asui vanhoilla omistajillaan.