maanantai 15. helmikuuta 2016

14.2.2016 hankkija cup 2 osakilpailu helppo B

Rata oli KN special, joka oli minulle ennestään jo tuttu.

Enne minua niin Isla ratasasti helppo C luokan. Sieltä tuli sininen ruusuke. Isla hävisi voittajalle vain yhdellä pisteellä.



Sitten oli oma vuoroni lähteä radalle. Poni oli energinen ja sain sen helposti hyvälle tuntumalle. Radalle lähdin aika luottavaisin mielin. Rata sujui muuten aika hyvin kahta kohtaa lukuunottamatta. Kun piti L kirjaimessa nostaa laukka, poni rupesi juuri ennen laukannostoa luimistamaan Alegrolle, joak juuri sattui kävellä ohi toiselta puolelta aitaa, ja sitten kun minä siinä samalla yritin nostaa laukkaa niin väärä laukka tuli. laukkalävistäjät sujuivat ongelmitta, mutta sitten taas toisessa laukannostossa tuli taas väärä laukka jostain kummallisesta syystä. Korjasin kylläkin laukat ihan heti molemmilla kerroilla, mutta pisteitä vähennettiin tietysti.

En osaa oikein sanoa mistä virheet johtuvat, meillä ei ole milloinkaan ollut ongelmia sen kanssa että ei saataisi oikeaa laukkaa.


No, prosentteja tuli kuitenkin 62, joka oli jopa ihan hyvä tulos. Siinähän sitten kävi niin, että voitimme koko luokan. Kakkonen hävisi meille vain 0.2 prosenttia. Kisa oli aika tiukka, todella monilla oli 60% kieppeillä.

Ava missä kädet :(


Missä kädet??

1/15 (?)

Itse olen aika yllättynyt voitosta sillä rat ei omasta mielestäni ollut mikään loistava. Onhan minulla tietysti aika nätti kouluponi, jos se jotenkin vaikuttaisia asiaan.. ;)

Tämä oli oikeastaan ensimmäinen oikea 1 sija, jos niitä oman tallin tallikisoja ei lasketa.. Sinänsä ei ollut niin outoa että voitto tuli kouluratsastuksesta, onhan Silver kuitenkin kouluponi vaikka esteitäkin menee.

Olen oikein tyytyväinen päivään, poni oli tosi kiva ja Pepe (joka myös osallistui) oli oikein taitava!

2 kommenttia:

  1. Onnea voitosta! Kuvien perusteella näytti taas tosi siistiltä:)

    VastaaPoista
  2. Onnea ! Vaikka vähän myöhässä olenkin ;).

    VastaaPoista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!