maanantai 11. huhtikuuta 2016

Hevosia Virossa

Niinkuin moni saattoikin arvata, menimme siis Viroon koeratsastamaan hevosia. Teen nyt postauksen missä kerron kaikista hevosista. En kuitenkaan kerro niitten nimiä (koska en muista kuin parin hevosen nimeä..) enkä mitä itse niistä tykkäsin sillä lopussa minulla on teille kakille tehtävä..

Nyt minulla on kaikki lihakset kipeinä, niin hartiat, kädet, jalat kuin pohkeet..  En ole ratsastanut pitkään aikaan ja viime hyppykerrastakin on jo kuukausia..

Isla on ottanut kaikki kuvat.

Hevonen nr. 1

 Ensimmäinen hevonen oli n. 170cm säkäinen ruuna. Oikein ystävällinen ja kiva. Tosin sillä oli isot askeleet joissa oli aika vaikea istua. Se hyppäsi kuitenkin oikein kivasti ilman suurempia ongelmia kunhan sen toi esteelle tarpeeksi hyvin. Se myös seisoi boksissa kiltisti ilman että se karkasi. Tosi luppana, kiva hevonen. Se oli kevyt ratsastaa jase totteli apuja hyvin. Sen laukka oli todella matkaavoittava.






Hevonen nr 2

Seuraavan kanssa ei sujunut yhteistyö yhtään. Hevonen piti päätään tosi ylhäällä enkä saanut sitä mitenkään rentoutumaan. Ihan kivat tasaiset askeleet. Laukkaa en saanut edes nousemaan, en tiedä oliko sitä opetettu nostamaan laukka jollain eri tavalla tai sitten se ei vain tykännyt minusta :p Aina kun laukkaa yritin nostyaa niin se vain luimi ja kiihdytti vauhtia. Hevoseen en saanut melkein yhtään kontaktia ja se heitteli päätään koko ajan.



Haikaroita näkyj aiton ikkunoista
Hevonen nr 3

Tämä n.170cm tamma oli tosi ystävällinen ja pirteä. Ratsastaessa se oli tosi innokas ja sillä oli kovempi kuolain käytössä esteillä sillä se ei ollut suusta helppo ratsastettava. Tätäkin hevosta pitää osata ratsatsaa juuri oikealla tavalla. Se hyppäsi tosi pyöreästi ja vaivattomasti ja sen askeleet olivat melko lyhyet. Hevonen oli tosi reipas ja siltä todellakin löyty halua hypätä. Vauhti tuntui selästä kovemmalta kuin miltä se näyttää. Hän oli hoitaessa ja maasta käsitellessä oikein rauhallinen. Tämäkin tosi kiva hevonen.




Hevonen nr 4

Tämä oli sitten myös hevonen jonka selässä en ollut viittä minuuttia kauempaa.. Sen laukka oli jotenkin tosi outo omasta mielestä. Se oli myös suusta aika jäykkä eikä oikein halunnut kuunnella pohjetta eikä ohjaa. Jotenkin tuntui tosi "vaisulta"

Kuvat videosta




Hevonen nr 5 

Tämä oli sitten 13v herra, kokenein näistä kaikista. Hän on hypännyt 135 luokkia, eli korkeimpia kun muut koeratsastamani hevoset. Hevosesta toisaan löyty luonnetta ja vauhtia. Hyppäsi tosi pehmeästi, mutta laukka oli aika epämukava. Osasi kaikki avot, sulut ja pohkeenväistöt, ja totteli hyvin apuja. Tätäkin hevosta pitää osata ratsastaa juuri oikealla tavalla.




Nyt sitten siihen tehtävään. Haluan siis että kommentoisitte tähän alle mistä hevosesta luulette että tykkäsin eniten. Toiseksi haluan että kirjoitatte myös minkä hevosen valitsisitte itse näistä viidestä, kuvien, videon ja oman kuvakseni peruseella. Motivoikaa myös vastauksenne. He jotka arvaavat oikein sen suhteen mikä hevonen oli minun mielestä kivoin, ja ovat kirjoittaneet bloginsa osoitteen kommentiin saavat bloginsa nimen mainittua postaukseen missä kerron oikean vastauksen :) Mutta ennen kun arvaatte mitään tai valitsette suosikkinne, katsokaa tämä video: (hevoset ovat samassa järjestyksessä kun tässä postauksessa ja ne ovat numeroitu samalla tavalla) 

Kommentit otetaan vastaan myös anonyymeiltä!
 


linkki videoon

10 kommenttia:

  1. Tykkäsin eniten ykkösestä:) Myös 5 ja 3 oli kivoja, mutta vitosen epämukava laukka laski pisteitä, koska esteillä se laukka on tärkein askellaji:P Kolmonen kaahotti esteen jälkeen liika, hehheh olen kriittinen:> Musta tuntuu, että tykkäsit eniten ykkösestä ja kolmosesta?

    Kaksi Kimpaletta Kultaa

    VastaaPoista
  2. Veikkaisin, että tykkäsit ykkösestä eniten, itse tykkäisin varmasti ykkösestä tai kolmosesta :) Videota katsellessa meno näytti ekan kanssa aika kivalta, joten sillä perusteella arvioin.

    my-finest.blogspot.fi \\ Melkein mestari

    VastaaPoista
  3. 3ottaisun itse ja varmaan sekin sun lemppari tai näyttää ja kuulostaa sulle sopivalta hevoselta :)

    VastaaPoista
  4. Kolmonen on se, mistä tykkäsit eniten!

    VastaaPoista
  5. Mun lemppari on kolmonen, mutta veikkaan sun lemppariksi ykköstä :D

    http://ronjajagrandi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Itse tykkäsin eniten ykkösestä, kolmonenkin oli kiva, mutta ruunan kanssa elämä on helpompaa kuin tamman kanssa. :D Luulen että sulla oli samat suosikit.

    VastaaPoista
  7. Luulisin 3 olevan sulle mieluisa,jotenkin vaan näytti mätsäävän hyvin yhteen :). Itse taipuisin varmaan 5. Kokemus ja hyppykyky ratkaisisivat vrm mulla ;). Kiva postaus muutenkin!

    VastaaPoista
  8. Heppa nro 4 oli i-h-a-n-a! Näen siinä paljon potentiaalia, tosin olenkin kouluratsastaja :D

    VastaaPoista
  9. Ykkönen ja kolmonen vaikutti kivoilta. Komppaan Saraa, kolmonen näyttäisi jotenkin vaan mätsäävän sulle tosi hyvin. Ykkönen oli kivan oloinen, enkä oikein osaa perustella miksi tuo kolmonen tuntuisi sopivan sulle paremmin. Itselleni saattaisin tykätä enemmän ykkösestä, tuo kolmonen olisi ehkä minulle liian eteenpäinpyrkivä ja nopea(?). Tai sitten ottaisin ton nelosen, ehkä se olisi ihan kiva kouluheppa. :D

    VastaaPoista
  10. Oli sulla aika kova homma koeratsastaa yhden päivän aikana noin monta hevosta! :D

    VastaaPoista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!