maanantai 23. tammikuuta 2017

RkAino 22.1.17 90cm - Vuioden ensimmäiset kisat + minun ja Ettanin ensimmäinen sijoitus!



 Vuoden 2017 kisakausa lähti käyntiin eilen, Järvenpäässä, Ainon 1 tason estekilpailuissa.

Menin itse Ettanilla ainoastaan 90cm luokan, 70-80cm luokka olisi ollut vähän turha mennä, etenkin sen takia että se oli clear round. Nixo meni Ettanilla 100cm luokan.


 Perusrata koostui kahdeksasta esteestä. Uusinnassa oli esteet 9-13.

En aijo nyt kertoa kisapäivästä sen enempää, tultiin ajoissa ja päästiin hyvin verkkaamaan.



Lähtömerkin saatuamme otin yhden laukkavoltin ja suuntasin kohti ensimmäistä estettä. Ensimmäinen este oli matalempi okseri, siitä päästiin hyvin yli. Toinen este oli yksinäinen pysty lävistäjälinjalla, siihen tuli hieman epätasainen lähestyminen mutta päästiin kuitenkin ihan helposti yli. Tämän esteen jälkeen matka jatkui pitkällä sivulla olevalle vaalealle tasaokserille. Siihen tultiin vähän lähelle, päästiin kuitrenkin tästäkin helposti yli.

Seuraava este oli toisella pitkällä sivulla oleva lila/pinkki pysty. Päästiin siitäkin oikein hyvin yli ja seuraavana oli vaalea okseri. Tultiin hyvin esteelle vaikka Ettanille jäikin vastalaukka. Ettan jäi hieman pomppimaan vastalaukassa tämän esteen jälkeen, varmaan sen takia että oikea laukka on Ettanille huomattavasti vaikeampi kuin vasen. Itse en yrittänyt vaihtaa laukkaa, yritin vain saada Ettanin jatkamaan. (Videossa näkyy että pompin aika hienosti tuon vastalaukan aikana, voin kertoa että se on todella epämukavaa.. :'D) Pääsin onneksi suoristamaan linjalle sillä seuraavaksi oli vuorossayhden askeleen sarja. Se meni ihan hyvin, toinen hyppy oli ehkä vähän iso, mutta siitä ei tullut mitään suurempia vaikeuksia.


Sarjan jälkeen matka jatkui mustalle pystylle. Tähän tultiin pohjaan, Ettan nosti kuitenkin hyvin kavioitaan ja päästiin virhepisteittä yli. Seuraavaksi oli käännös vasemalle ja perusradan viimeinen este, jonka jälkeen matka jatkui suoraan uusinann ensimmäiselle esteelle. Este oli sama jolla koko rata alkoi ja päästiin siitä oikein hienosti yli. Sen jälkeen oli este nr 10 joka oli sama kuin este nr. 2. Siihen saatiin onnistunut hyppy ja matka jatkui kohti tasaokseria. Täällä kertaa siihen tuli oikein hyvä hyppy ja matka jatkui seuraavaa estettä kohti. Etseen jälkeen oli vuorossa tiukka käännös oikealle sekä viimeinen este josta päästiin myöskin hyvin yli. Sitten ratsastin vain maaliin ja hyvä rata oli takana!


Itse olen tyytyväinen kauden ensimmäiseen rataan, en vain siksi että ajallamme nappasimme seitsemännen sijan! Loppusijoituksena oli siis 7/35.Nämä kilpailut olivat minun ensimmäinen hallikilpailu Ettanin kanssa, minun ensimmäinen ulkopuolinen 90cm rata sekä minun ja Ettanin ensimmäinen yhteinen sijoitus.




Rata näyttää itseasiassa paljon paremmalta kuin milä se tuntui :D

Ettan ja Nixo menivät vielä 100cm radan josta tuli tuplanolla sekä ensimmäinen ei-sijoittunut.

8 kommenttia:

  1. Onnea sijoituksesta, hyvä te! Hevonen näytti olevan täpinöissään! Selvästi kilpahevonen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, Ettan oli kyllä aika innoissaan :D

      Poista
  2. Oi, onnea teille! Videon katsoinkin jo aikaisemmin ja jäin odottelemaan postausta! :D

    VastaaPoista
  3. Olet kyllä taitava ratsastaja! Ja sovitte Ettanin kanssa tosi hyvin yhteen! Tsemppiä kisakaudelle!

    VastaaPoista
  4. Kivan näköistä menoa, olet tosi taitava!

    Blogissani on tällä hetkellä linkkaa blogisi-postaus, käypä linkkaamassa ;)

    siljajahuima.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!