keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Muutto Porvoon ratsutallille



Hevosemme muuttivat siis lauantaina uudelle tallille, En ole ehtinyt kirjoittaa siitä vielä, koska koulussa on paljon kokeita ja olen ollut tallilla.

No mutta kuitenkin, lähdimme 11 maissa tallille hakemaan hevosia.

Hepat kopissa



ja tietysti piehtaroimaan


ja pukkilaukkaa


Pepe ja Medina


Käytiin Sunnuntaina Hannan, Islan ja Bean kanssa raviradalla. Isla oli maanantaina ponin kanssa tunnilla ja minä tiistana.

 Menin Vendi ponilla maanantaina, ja siinä kävi sitten niin että kesken laukkavoltin satula lähti kippaamaan ponin selästä... Ja minkäs sille voi kun satula kippaa? Olisisn hyvin pystyinyt laskeutumaan jaloilleni ponin selästä mutta jalustimet olivat jalaissani joten pyllähdin sitten maahan. Ei siinä mitään, todettiin vain että pitäisi ehkä laitaa leveämpi satulavyö tai jotain, koska satulavyö oli kireellä ja en kauheasti nojannut mihinkään suuntaan.



Ulkotalli on nyt aika lähellä valmistumista, joulukuussa pitäisi viimeistään päästä muuttamaan hepat sinne. Pepe ja Silver ovat ainakin tähän asti viihtyneet sisällä ihan hyvin.


1 kommentti:

  1. Ihana postaus! :) Voitko käydä minun blogissani mustistakomein.blogspot.fi ?

    VastaaPoista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!