maanantai 11. heinäkuuta 2016

Hyönteishysteerikko - Mitä Ettanilla on tarhassa ja laitumella

Kuten jotkut ehkä tietävät, Ettan on todellinen hyönteishysteerikko. Se oli jotenkin onnistunut saamaan isoja haavoja takajalkoihin tarhassa. Ostettiin sille takasuojat tarhaan. Suojat ovat olleet käytössä varmaankin kohta kome kuukatta ja ei ole tullut haavoja kuin kerran.

Huomasimme myös jossain vaiheessa että hevonen hermostuu todella paljon ötököistä. Ostimme siten Ettanille bucasin höynteisloimen. Ettan rauhottui huomattavasti kun se sai loimen, se pystyi rauhassa oleskelemaan tarhassa ilman että hyönteiset häiritsivät sitä ihan koko ajan. 

Myös hyönteismyrkky on ollut kovassa käytössä. Porsivettiä on käytetty kun ettan menee laitumelle tai tarhaan. Toinen on effolin hyönteiskarkoite, se ei kuitenkaan ole yhtä tehokasta kuin porsivet. Sitä on laitettu ennen ratsastusta. 

Talli on onneksi meren lähellä ja täällä tuulee melkein koko ajan eli hyönteisiäkään ei ole niin paljon mitä olisi jos ei tuulisi yhtään.




Ratsastaessa hyönteiset eivät ole paljon haitanneet. Paarmat häiritsivät tietysti, onneksi niitä ei ole ainakan täälläpäin kauheasti näkynyt.

Maastoilu on ollut hieman vaikeaa, metsään ei kannata mennä.. Kävimme Oonan ja Bellan kanssa metsässä ilman satulaa, se näyttäityi olemaan huono ajatus. Onneks äiti oli mukana ja pystyi taluttamaan Ettania eteenpäin, se olisi jäänyt paikalleen potkimaan itikoita. Hieman oli vaikeuksia pysyä selässä, ilman satulaa kun olin. Ettan potkii nimittäin ötököitä ihan kunnolla. Pari kertaa se jopa potkaisi kenkääni. Yritimme päästä nopeasti pois metsästä. Äiti käveli ja Ettan ravasi hänen vieressään. Ettan ravasi alamäkeä alas ja potki samaan aikaan.. Hevonen meni ihan paniikkiin kun paarma laskeutui sen pään päälle, ravisteli päätään ihan hulluna. Onneksi päästiin lopulta ulos metsästä ja hevonen rauhoittui heti. Ainakin opittiin tästä kerrasta että metsään ei kannata mennä, vaikka olisikin kunnolla hyönteismyrkkyä.



Olen miettinyt että voisi hankkia hyönteisloimen mitä voi käyttää ratsastaessa, se varmasti helpottaisi maastoilua.

Vaikka Ettan ei ehkä ratsastaessa ole huomattavan herkkä, se on muuten todella herkkä hevonen. Se saa myös todella helposti haavoja, varmaankin johtuen ohueesta ihosta. Sen kanssa pitää olla todella rauhallinen. Jos rupeaa itse kauheasti hätiköimään niin Ettan aistii sen ja rupeaa hätiköimään itse. En tietenkään sano että muiden hevosten kanssa voisi olla ihan miten tahansa :) 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!