tiistai 29. marraskuuta 2016

Ettan hyppää ristikoita

Tämän postauksen piti tulla jo viime viikolla mutta tulin Lauantaina kipeäksi joten teen sen vasta tänään.


Torstaina Ettan pääsi kavalettien pariin. Laitoin kentälle vain kolme pinetä estettä. Ettan oli tosi innoissaan mutta saatiin hypyt sujumaan oikein hyvin.


Lopussa sain Ettanin hypäämään tois rauhallisesti ympyrällä kahta sinistä kavalettia.



<3

Tässä oli näemmä hieman vauhtia.


Välillä esteen jälkeen lähdettiin pinkomaan hirveätä vauhtia eikä pysähdytty enne lyhyttä sivua!


Oli kiva nähdä että hevonen nautti ja energiaa riitti.


Perjantaina laitoin kentälle ainoastaan yhden puomin ja Ettan meni etenkin ravissa yllättvän maltillisesti puomin ylissä. Alun vauhdittelujen jälkeen sama sujui laukassakin.


Nyt en ole edes käynyt tallilla kolmeen päivään enkä ratsastanut neljään. En ole vielä oikein terve joten tästä postauksesta tuli plajon lyhyempi kuin mitä ajattelin alunperin. Pahoittelut siitä, mutta halusin kuitenkin päivittää vähän kuulumisia tänne.

Seuraava postaus joka tulee taitaakin olla joulukalenterin ensimmäinen luukku!

2 kommenttia:

  1. Olipas siellä syksyiset maisemat tuohon aikaan vielä! Todella kiva postaus kyllä ja nää kuvatkin on oikein hienoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo, oli oikein syksyiset maisemat :)

      Poista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!