sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Päivän estevalmennus

Tänään meillä oli aamulla estevalmennus. Tunnilla ei ollut kuin minä ja Mia. Verkkasimme kaikki askellajit ennen kuin Minna tuli. Ettan tuntui tosi energiseltä.

Aloitimme tehtävällä missä piti kääntää tosi paljon. Tehtiin kahdeksikkoa kahden kavaletin yli. Piti kääntyä tosi tiukasti. Ettan kääntyi yllättävän hyvin.





Sen jälkeen hypättiin kaikki esteet, n. 4 estettä kerralla.


Ku oltiin hypätty kaikki esteet niin esteet korotettiin ja opettelimme radan.

Käännös esteiden 3b ja 4 välissä oli tosi tiukka, siinä meillä lähti laukka pari kertaa melkein kokonaan ja Ettan hyppäsi miltei paikoiltaan.

Tulin lopulta radan 3 kertaa yhteensä, kaksi kertaa peräkkäin. Oli tosi hiostava ilma ja tuli kuuma.

Ettan hyppäsi myös ensimmäistä kertaa "onnenpyörän" ja "sammakon". Niitä se ei edes katsonut.

Huomasimme myös että ns. "näkymättömät" esteet ovat vaikeita Ettanille, ne tippuvat nimittäin todella herkästi. Esim. este missä oli onnenpyörä tippui monta kertaa, ja se oli ainoa este joka tippu.

Kotkan kisoissa sama este tippui myös monta kertaa, sekin tosi vaalea este.




"onnenpyörä"





Valmennus sujui mielestäni oikein hyvin! :)

 Pahoittelen lyhyttä postausta mutta juuri nyt ei ole aikaa kirjoittaa enempää ja halusin kuitenkin julkaista tämän tänään.

6 kommenttia:

  1. Jälleen kerran tosi kivan näköistä menoa ja hyvä postaus!

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi sulla. Tykästyin kovin ja liityin lukijaksi. Jos kiinnostaa niin mullakin on blogi. Käy kurkkaamassa jos kiinnostaa. :)
    elamaataallapain.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!