maanantai 12. syyskuuta 2016

Nixo ja Ettan kenttäkisoissa

Sunnuntaina oli lähtö Harjuun, kenttäratsastuskisoihin. Ettan ja Nixo menivät Harrasteluokan.


 Ensin oli koulukoe jossa ratsastettii Helppo C rata. Ettan oli todella jännittynyt. Hevonen ei selvästikkään ymmärtänyt ihan sitä että oltiin kouluradalla. Ettan näytti tosi hämmentyneeltä jootenkin.



Hyväksytty tulos oli kuitenkin ainoa tavoite. Tavoite toteutui sillä  lopputuloksena oli 55%. Estekokeeseen lähdettiin viimeiseltä sijalta. Esterata oli 80cm, kahdeksan esteen rata.






 Esteradalla Ettan nähtävästi tiesi miten tämä homma menee. 0 virh.p rataestekokeesta.



Parin tunnin tauon jälkeen matka jatkui maastoon. Ettan ja Nixo lähtivät maastokokeeseenkin viimeiseltä sijalta.









 Ettan ja Nixo suoriutuivat radasta ilman ongelmia ja pääsivät maaliin ihan hyvällä ajalla. Loppusijoitus oli 10/20. Ettanista sai olla todella ylpeä, se suoritti hienosti maastoradan vaikka tämä olikin vasta toinen kerta kun se hyppää maastoesteitä. Koulurata oli myöskin Ettanin ensimmäinen ulkopuolinen koulurata.

 Meillä on nyt uudet kuolaimet. Oli pakko kokeilla muita kuolaimia koska ne mitkä meillä on aijemmin ollut käytössä eivät ole koulukisoissa sallitut. Nämä mitä nyt ollaan kokeiltu niin ovat ollet tosi hyvät, ainakin Ettan tuntuu paljon paremmalta ratsastaa eikä se leiki kielellään yhtä paljon. Muutenkin pidätteet menevät paremmin ja helpommin läpi.


Minulla on nyt pari postausideaa jotka en ole ehtinyt vielä tekemään. Postausta tänne tulee kuitenkin viimeistään Sunnuntain kisoista. Silloin meillä on oman seuran järjestämä cup kilpailu, PoM cupin ensimmäinen osakilpailu. Osakilpailuja on yhteensä 3 ja menen niissä kaikissa Ettanilla 80cm ja 90cm. Siitä lisää myöhemmin!

9 kommenttia:

  1. Mitkä noi kuolaimet oikein on, tai miksikä niitä sanotaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en muista väärin niin ne taitavat olla "Bombers happy tongue" nimiset :)

      Poista
    2. Onko nuo muka sallitut koulukisoissa? :)

      Poista
    3. Moi Ava :)
      Mistä saitte virallisen tiedon, että nämä on sallittu koulukisoissa? Olen ostamassa omalle hevselleni samoja kilentilallisia kuolamia ja haluan varmistua, että ne ovat varmasti koulukisoissa ok. Ettei tule hylkyä ;)

      Poista
  2. Kivoja kuvia jälleen! Hyvin meni!

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia! :) ei sulla olis muista ratsukoista kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, pitäis olla kaikista jotka olivat tässä harrasteluokassa ainakin maastoesteiltä :)

      Poista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!