sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Porvoon ratsutallin tallikisat: 80cm ja 90cm

Tänään oli tallikisojen vuoro. Yöllä satoi ihan kaatamalla ja miettittiin että mitäköhän tästäkin tulee.. Meidän kentää imee veden kuitenkin todella nopeasti ja siitä ei tule helposti liukas, kenttä oli loppujen lopuksi ihan tarpeeksi hyvä.


Tultiin tallille vähän vaille 11. Ehdin kuvata ristikkoluokan ja sen jälkeen menin laittamaan Ettania. Satula joka meillä on nyt olut Ettanilla oli silloin käytössä, joten äiti meni kävelyttämään Ettania. Itse menin katsomaan radan ja kuvaamaan 60-70cm luokkaa. Rata oli 80cm ja 90cm luokissa sama. Perusradalla oli 8 estettä, yksi niistä sarja. Toisiessa vaiheessa oli neljä estettä. 



Lopulta saatiin satula ja menin verkkaamaan. Ravasin ja laukkasin vähän molempiin suuntiin ennen kuin menin kävelemään rataa. Radankävelyn jälkeen hyppäsin taas Ettanin selkään ja alotin hyppäämisen. Ettan oli todella innokas, hypyt sujuivat kuitenkin siitä huolimatta oikein hyvin. En tullut pystyä pari kertaa enempää ja okserin tulin kerran molempiin suuntiin. Lähdin toisiksi viimeisenä radalle. 

Tervehdin tuomaria ja lähdin ensimmälle esteelle. Pystylle tuli oikein hyvä hyppy. Ylityksen jälkeen oli käännös vasemalle, seuraava este oli Porvoon Ratsutallin nimikkoeste, punainen ja musta este. Katsoin etäisyydeltä että tultaisiin liian lähelle estettä, joten tein puolipidätteen. En saanut puolipidätettä kunnolla läpi ja Ettan jatkoi samassa temmossa. Ettan päätti leiskauttaa ihan kunnollisen, ison hypyn, vähän liian kaukaa... 


Päästiin kuitenkin ihan hyvin yli, puomia tiputtamatta. Ettan osaa venyä esteiden yli todella hyvin. Iste menetin tasapainon hetkellisesti laskeutuessa esteeltä, horjahdin vähän eteenpäin. Siinä olisin ihan hyvin voinut tippua, otin kuitenkin vähän tukea hevosen kaulasta ja pääsin nopeasti takaisin istumaan kunnolla. Onneksi minulla on hyvä tasapaino,  loikka oli kuitenkin sen verran iso ja odottamaton.. Videolta hyppy ei näy kunnolla, tämä este on videossa kuvattuna takaatapäin. Tässä on myös hyvä esimerkki siitä että Ettan ei hermostu vaikka ratsasatsaja vähän horjuisikin.


Seuraavaksi tuli oikeassa kierroksessa pysty. Tässä ei ollut mitään ongelmia.


Tämän jälkeen oli samalla linjalla oleva punainen pysty jonka alla oli portti. Jouduin vähän pidättämään hevosta jotta se ei pääsisi pitkäksi. Punasen pystyn jälkeen oli vähän tiukempi käännös oikealle. Seuraava este oli sama mikä toimi myös ykkösesteenä. Tämäkin este ylittyi hienosti.



Seuraavana vuorossa oli sarja.  Väli jäi hieman ahtaaksi, Ettan meni aika kovaa esteiden välissä. Sarjan b osalle tulimme siis hieman liian lähelle, pääsiin kuitenkin yli ilman virhepisteitä. Seuraava este oli samalla linjalla kuin sarja. Tähän väliin tuli 6 askelta. En kuitenkaan laskenut tähän askeleita, otin esteelle uuden lähestymisen. Tästä okserista päästiin yli myöskin virhepisteittä.

Tämä kuva on sarjan b osalta.

Seeuraavaksi oli vähän pidempi tie viimeiselle perusradan esteelle. Viimeisestä esteestä myös hyvin yli ja uusintaa kohti. Perusradan viimeiseltä esteeltä uusinna ensimmäiselle ei ollut pitkää välimatkaa, joten sinne piti kääntää aika nopeasti. Harmillisesti tämä uusinnan ensimmäinen este tippui. En tiedä tultiinko liian kovaa, mutta ainakin paikka osui ihan hyvin. Kuitenkin Ettan otti takajaloillaan mukaansa puomin. Seuraavaksi 8 askelta seuraavalle estelle. Joudun esteiden välissä taas pidättämään hevosta. Tästäkin pystystä hyvin yli.


Seuraavaksi tultiin taas PoRa okserille. Tällä kertaa sain Ettanin kuuntelemaan paremmin ja estelle tuli oikein hyvä hyppy. Heti tämän esteen jälkeen olisi voinut kääntä tiukemman tien viimeiselle esteelle. Itse valitsin pidemmän tien, pitkän lähestymisen esteelle. Viimeinen este sujui myöskin oikein hyvin.



Omasta mielestä rata oli oikein hyvä, yksi hyppy epäonnistui ja yksi puomi tuli, mutta jos niitä ei lasketa niin olen oikein tyytyväinen. Ettan ei ehkä kuunnellut minua niin hyvin koko ajan mitä ehkä olisin toivonut. Loppujen lopuksi oltiin 80cm luokassa ensimmäiset ei sijoittuneet. Olimme nopeimmat niistä jotka saivat 4 virh.p

Rata oli siis sama molemmissa luokissa, joten en kävellyt sitä uudestaan. Lyhensin jalustimia yhdellä reiällä, ne olivat vähän liian pitkät edellisessä luokassa.


Tein ainoastaan pari verkkahypyppyä pystylle. Otin myös yhden hypyn okserille. En ehtinyt hypätä toiseen suuntaan, olin ensimmäinen lähtijä. Menin siis kisakentälle ja lähdin aika nopeasti suoritukseen.



Ensimmäinen este hyvin, tälläkertaa myös toinen. Ettan oli tällä kertaa paljon paremiin kuulolla. Kolmannen ja neljännen esteen mahtui tällä kertaa 9 askelta, yksi vähemmän kuin edellisellä radalla. Tultiin siis vähän reippaamassa temmossa. Este numero viisi tuli myöskin hyvin. Sen jälkeen jouduin ottamaan pari kunnollisempaa pidätettä jotta saisin Ettanin paremmin kuulolle ja jotta se ei pääsisi pitkäksi.





Tällä kertaa olin varautunut siihen että sarjaväli voisi tulla ahtaakis, joten kun oltiin laskeuduttu a oslata niin otin puolipidätteen. Ettan ei kuitenkaan siihen reagoinut, nosti vain päätä ja jatkoi samaa vauhtia. Tultiin ehkä hieman lähelle b osaa, ei kuitenkaan yhtä huomattavasti kuin edellisellä radalla. Seuraava este oli samalla linjalla, jouduin välissä pidättämään Ettania ihan kunnolla jotta saisin laukan lyhennettyä. Videosta voi hyvin nähdä että Ettan ei pitänyt siitä että pidätin sitä ja protestoi nostamalla päänsä ylös. Olisin saanut varmasti tässä pidätteet nopeammin läpi jos meillä olisi ollut martingaali. Päästiin kuitenkin tästäkin esteestä hyvin yli.




Seuraava este oli perusradan viimeinen. Siihen tuli ehkä vähän pinempi hyppy, ja puomi kolahti ihan kunnolla. Olin aivan satavarma siitä että puomi tippui joten siirsin Ettanin raviin. Ihmettelin miksi vihellystä ei kuulunut ja yleisö oli hiljaa. Sitten kuulin että Nixo ja äiti huusivat että minun pitää jatkaa. En ensin tajunnut että miksi kunnes katsahdin perusradan viimeistä estettä päin ja huoamsin että puomi ei ollutkaan maassa. Nostin sitten heti laukan ja otin uuden tien uusinnan ensimmäiselle esteelle. Päästiin hyvin yli ja suuntasimme seuraavalle esteelle. 


Jouduin taas kerran ottamaan ihan kunnollisen pidätteen, sillä tunsin että Ettan ei ollut taaskaan ihan kuulolla. Tultiin seuraavakin este hyvin. 


Esteen jälkeen oli taas käännös vasemmalle ja PoRa okserin ylitys. Tulimme tälläkin kerralla oikein hyvin tälle esteelle. 


Otin tällä kertaa vähän lyhyemmän tien viimeiselle esteelle, ihan vain harjoituksen vuoksi. Viimeiselle esteelle tuli ihan hyvä paikka, Ettan kuitenkin epäröi vähän. Voi olla että minulla ei ollut jalka kiinni kunnolla. Päästiin kuitenkin tästä viimeisetäkin esteestä hyvin yli.



Tähänkin rataan olen todella tyytyväinen, vaikka tuo moka tulikin ja siitä johtuen 4 virh.p toisesta vaiheesta. Aina jos on epävarma että saako jatkaa uusintaan niin kannattaa vain jatkaa. Olin kuitenkin itse ihan varma siitä että puomi tippui, enkä ajatellut että olisin päässyt uusintaan.
Jäi oikein hyvä fiilis näistä radoista. 80cm tuntui todella pieneltä ja 90cm ei ollut kummempi. Sen eron kuitenkin huomasin että ysikympissä tunsi jo sen että hevonen oikeasti hyppäsi. 

Kahden viikon päästä on seuraavat kisat, PoM cupin ensimmäinen osakilpailu. Se pidetään meidän tallilla säiden salliessa.

4 kommenttia:

  1. Hyvin meni! Eikä nuo pienet mokat haittaa, pääasia että jäi hyvä fiilis radoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pääasia on se että kokonaisuus on hyvä ja itse on tyytyväinen :D

      Poista
  2. Onnea hyvin menneistä kisoista :)

    VastaaPoista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!