lauantai 14. toukokuuta 2016

Ettanilla ratsastukset


Ratsastin Torstaina Ettanilla. Se ei oikein sujunut, Ettan oli kauhean hankala ja yritti kaikin keinoin päästä lintsaamaan työnteosta. En saanut loppua kohden edes sellaista rentoa fiilistä mikä yleensä on ratsastuksen lopussa.





 Perjantaina ratsastuksenopettaja Heidi kokeili Ettania, sillä hän piti tänään meille yksärin.

Kun kävelin ensin pitkin ohjin niin Ettan oli lähdössa raviin ja laukkaan monta kertaa. Ajattelin että mitäköhän tästäkin tulee. Onneksi hevonen kuitenkin rauhottui.

Se ei ollut tänäänkään helppo, mutta ei se kuitenkaan ollut yhtä vaikea kuin Torstaina. Sain sen rauhoittumaan kaikissa askellajeissa ja kevyeeksi kädelle. Laukka meni paremmin kun mitä se on ikinä minulla mennyt, todella rauhassa ja ilman että Ettan painoi kättä vastaan. Eli erittäin tyytyväinen tämänpäiväiseen ratsastukseen. Voisin sanoa että tähän asti onnistunein ratsastuskerta Ettanilla

Kukaan ei ehtinyt ottaa kauhean paljon ratsastuskuvia joten täydennän tätä postausta muilla kuvilla.




Oli pakko vielä laittaa tänään ottamani kuva Silveristä


Huomenna Nixo menee Ettanilla hyppäämään :)

2 kommenttia:

  1. Hienoja (ja hauskoja) kuvia! Vaikka Ettan on hurjan iso, niin se on sinulle jo tosi hyvän näköinen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Joo, onhan se mulla ihan just sopiva :)

    VastaaPoista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!