perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenteri luukku 2: Mitä Ettan syö? (talvi 2016)

Toisessa kalenteriluukussa tulen näyttämään teille mitä Ettan normaalisti syö joka päivä.

Ettan saa heinää 4 kertaa päivässä. Aamuheinää, päiväheinää, iltapäiväheinää sekä iltaheinää. Väkirehuja se voisi saada kaksi kertaa, yhden kerran aamulla ja yhden kerran illalla mutta sille annetaan ainoastaan kivennäisiä iltaisin.


Ettan syö yleensä kaksi kertaa päivässä kuivaa heinää ja kaksi kertaa päivällä säilöä. Se on siis tottunut molempiin vaihtoehtoihin ja sen vatsa on ollut ihan hyvänä nyt jo pitkän ajan.


Ettan ei siis tällä hetkellä saa kummemmin väkirehuja sen takia että sillä on ihan tarpeeksi energiaa eikä se ole mitenkään liian laiha. Jossain vaiheessa kun sille ruvetaan antamaan väkirehuja niin annetaan varmastikkin samaa mitä aijemin eli Racing Selectediä.

Ettanin kivennäiset
Tällä hetkellä Ettan siis saa iltaisin n. 2-3dl spillersin "lite + lean balancer" kivennäistä sen takia että se ei sisällä sokeria. Siihen sekoitetuna se saa myös biotiinia 2 mittaa kavioiden vahvistamisen takia sekä Mg B12 magneesiumsekoitusta 2-3 mittaa. Jälkimmäistä se saa sen takia että sillä oli kesällä vähän puutetta magneesiumista.




Meidän tallilla jokaiselle hevoselle täytetään itse aamu tai/ja iltapurkit jotka tallintyöntekijät antavat. Jos purkkeja ei ole täytetty, tallintöntekijä ei voi antaa mitään. Jos ei itse mene joka päivä tallille niin voi pitää myös vaikka kaksi iltapurkkia, yksi varalle jotta hevonen ei jäisi ilman ruokaa. Tämä systeemi on minusta ihan hyvä, tietää että hevoselle annetaan juuri niin paljon ruokaa kun itse haluat ja voi sekoittaa kaikki lisäravinteet väkirehun sekaan eikä tarvitse antaa niitä itse erikseen.


Ettanin ruokinnasta kertovaa postausta on joksus toivottu, tässä se nyt on :)

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Itse toteutin justiinsa muuten kanssa toiseen luukkuun ruokintapostauksen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos :) Joo, huomasin, sinullakin oli oikein kiva postaus :)

      Poista
  2. Kuka sun bannerin on tehnyt? Kiva blogi sulla!

    VastaaPoista
  3. Tää oli kiva postaus! Munkin pitäis tehdä tää ruokintapostaus kunhan saan otettua kuvia.
    #laiska

    VastaaPoista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!