tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulukalenteri luukku 6: Hauskoja kuvia osa 1; tilannekuvat

Minä olen kerännyt hauskoja/epäonnistuneita kuvia kansioon nyt kohta vuoden ajan ja ajattelin että niiden laittaminen tänne tämän vuoden joulukalenteriin voisi olla oikein hauska juttu. Näitä tulee tulemaan siis pari osaa lisää, tämä luukku ensimmäisenä osana.

Tämän päivän kalenteriluukussa siis käsitellään hauskoja tilannekuvia.



Ettan juuri ravistelemassa päätänsä


Söpö ponny Silver♥

Ettan hieman intona maastoradalla.. Martingaali olisi ehkä ollut ihan hyvä juttu x)

Suurin osa kuvista jotka ovat otettu Ettanista kun se seisoo paikallaan ovat juurikin tällaisia..

Otsapannan nosto

Tämä olisi muuten voinut olla ihan kiva kuva, mutta Ettan on juuri potkaisemassa vatsaansa. Syy siihen löytyy jos katsotte vähän juurikin sen jalan alapuolelle (kuva suurentuu klikkaamalla sitä)

Hieman epäonnistunut hyppy kisoissa..

Tässä toinen. En oikein tiedä miksi tästä hypystä tuli tällainen. Huomaa jos katsoo omaa ilmettäni niin ensimmäisessä kuvassa olen ihan normaali, toisessa ajattelen jo että "mitä ihmettä äsken tapahtui?"

Epäonnistunut puominylitys..

kuva juuri ravissa kavaletin ylittämisen jälkeen.

Tämä kuva on otettu juuri ennen puomien ylitystä. Tästä näkee hyvin sen miten innoissaan puomeista Ettan on

Ettan kirjaimellisesti lentää puomien yli

Tätä sammakkoa on kyllä tänä kesänä potkittu todella paljon! Varmaan jokainen hevonen on potaissut sitä vähintään kerran, muihin samantapaisiin koristeisiin ei ole moni koskenutkaan!


Muistan tämän valmennuksen hyvin, se oli viimeinen ennen jotain kisoja. Muuten se meni oikein hyvin, lukuunottamatta tätä yhtä hyppyä...


Kumpikaan miestä ei oikein teinnyt missä olisi hyvä ponnistuspaikka ja lopputulos oli tämä..

Muisatn hyvin tämänkin kerran, olin ottamassa vielä yhden askeleen enne hyppyä mutta en saanut pidätettä kunnolla läpi koska..

... meillä ei vielä ollut martingaaleja joten Ettan vain nosti päänsä ylös..

.. ja lopputuoleksena oli tämä hyppy.

Ettan potkii ötököitä



Yritin harjotella maastakäsin suoritettavaa agilityrataa varten ja ravata kavaletin yli mutta Ettan oli eri mieltä ja siirsi käyntiin ennen kavalettia ja astui sen päälle..

Tämä on muuten mielestäni oikein onnistunut otos, Ettan vain lähti vähän kaukaa ja otti yllättävän ison hypyn kun tästä olisi päässyt ihan laukkaamalla yli.

Isla ja ponny palkintoenjaossa.

Miten meni hyppy?

Isla (käykää katsomassa blogi tästä) demostroi mitä tapahtuu jos hevonen hyppää etupainoisena esteen.

Hieman epäonnistunut hyppy

Ettan ottaa kaden askeleen sarjan ydellä askeleella..

Innoissaan oleva hevonen ♥

Ensimäiseltä juokutuskerralta.. Ettan esitti hienoa pupulaukkaa

Tässäkin hieman epäonnistunut hyppy..

Kutittaa!


6 kommenttia:

  1. Hauskoja kuvia, hyvin on ollut kuvaja hereillä ja saanut taltioitua nämä hetket! xD

    VastaaPoista
  2. Hauskoja kuvia! Mihin voin lähettää sulle ne banneriohjeet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetäppä vaikka sähköpostiin ava.margareta@gmail.com :)

      Poista
  3. Tilannekuvat on parhaita! :D hyviä kuvia!

    VastaaPoista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!