perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukalenteri luukku 23: Vuoden 2016 kohokohdat

 Enää yksi yö jouluun! Ajatelkaa, eihän siitä ollut pitkää aikaa kun oli vasta ensimmäinen Joulukuuta?

Tänään katsotaan vähän vuoden 2016 kohokohtia. Ensimmäisenä asiana laitan tänne Ettanin koeratsastuksen...


...ja tietenkin myös se kuin Ettan saapui meille Suomeen 28.4.16 Ettan siirtyi omistukseeni 25.4.16


Seuraavana on Ponilaakson leiri. Siitä löytyy postaus klikkaamalla tästä.

Leirillä oli tosi hauskaa ja pahoin pelkään että tämä leiri taisi jäädä vimimeiseksi leiriksi. Ehkä menen tulevaisuudessa johonkin valmennusleirille, mutta en oikein usko että lähtisin enään mihinkään "normaalille" leirille, ainakaan ilman Ettania.






Hyppäsin myös leirillä ensimmäistä kertaa ilman satulaa

Sitten tietysti Ettanin ja minun ensimmäiset yhteiset kilpailut. Niistä löytyy postaus tästä.


Sitten seuraavaksi asia joka varmastikkin jää mieleen Ettanin lisäksi vuodesta 2016, nimittäin matka Brasiliaan olympialaisia katsomaan. Matkasta löytyy kokonainen postaus klikkaamalla tästä.

Copacabana

Kristuspatsas




Käytiin myös poikkeaamassa New Yorkissa

Uutena vuotena tulee varmasti enemmän juttua kuluneesta vuodesta.

Mitkä olivat teidän vuoden kohokohdat?

6 kommenttia:

  1. En kyllä ihmettele, miksi juuri nämä ovat jääneet mieleen, varmasti ihania muistoja! Kuvat olivat myös todella upeita, jälleen kerran!

    VastaaPoista
  2. Aina oppii uutta! Luulin, että Ettan olisi ollut sulla kauemmankin :D Jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, kun tuntuu, että olette jo nyt niin "yhteentoimiva" parivaljakko! Oikein kivan oloinen vuosi sulla jo näiden perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos plajon :D Joo, ei tässä kyllä mitään valittamista ole :)

      Poista
  3. Ihan huippujuttuja sulle kyllä tapahtunut tänä vuonna! Mä en osaa korostaa tiettyä yhtä asiaa mun vuodesta, mutta oon omaan blogiin tekemässä tammikuulle vuosikoostetta parhaillaan.

    Mulla on vähän sama asia kuin sulla tuon leiriasian suhteen. Ponilaaksossa ei ensi kesänä ole mulle sopivaan aikaan leiriä ja täytän 18 vuotta. Harmittaa aivan älyttömästi, sillä Ponilaakso on ihan huippupaikka. Onneksi ei tarvitse siitä täysin luopua, kun kuitenkin tunneilla käyn siellä. Luultavasti jos olen menossa jonnekin leirille niin otan junan ja lähden kauemmas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kyllä, minullaa ei ole mitään valittamista :D

      ponilaakso on kyllä tosi kiva paikka, harmi että sinäkään et pääse sinne leirille. Kiva että pääset kuitenkin sinne kun käyt tunneilla :)

      Poista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!