torstai 8. joulukuuta 2016

Joulukalenteri luukku 8: Kehitys Ettanin kanssa

Tämän päivän postauksessa katsotaan minun ja Ettanin kehitystä kuvina.

(10.4 ja 24.4) Koeratsastus


 Nämä kuvat ovat siitä kun ratsastin Ettanilla toista kertaa elämässäni. Ensimmäsitä kertaa minulla oli gramaanit ratsastaessa.

Itse olin aika hukassa uuden hevosen selässä ja Ettan oli tois vauhdikas ja energinen.



 Ylläoleva kuva on ehkä onnistuneimmasta hypystä koko ensimmäisen koeratsastuksen aikana.


 5.5:

Nämä kuvat ovat siitä kun ratastin ensimäistä kertaa Ettanilla Suomessa. Menin myöskin ensimmäistä kertaa elämässäni hackamoreilla.


 Tämä ratsastus meni oikeastaan aika hyvin.




 6.5:


 Meidän laukkaamsiet eivät olleet ehkä ihan täysin hallittuja ja meno ei muutenkaan näyttänyt mitenkään kauniilta.


9.5:

Tässä olen jo saanut pari päivää aikaa tutustua hevoseen ja tottua hackamoreihin, Ettan näyttää liikkuvan jo paljon paremmin.


 
 19.5:

 Tässä Ettan on jo aloittanut sen että se painaa päätään alas ratsastuksen loppupuolella. Muuten se näyttää liikkuvan ihan rennosti.


31.5:

 Tässä meillä on jo uuden suitset sekä Ettanilla toimivat kuolaimet. Ettan liikkui osittain oikein hyvin. Muistan tästä tunnista että Ettanilla oli paljon energiaa ja laukkasi aika kovaa. Tässä miellä oli mysö gramaanit jotta Ettan pysyiy laukassa paremmin hallinnassa ja muutenkin kuuntelisi paremmin.




5.6:

Seuraavaksi on vuorossa pari kuvaa meidän ensimmäisestä estevalkusta. Mentiin ihan pieniä esteitä ja meni oikeastaan ihan hyvin. Tästä tunnista löytyy myös video.


oma istunta hieman hukassa, Ettan oli kuitenkin hieno



11.6:

Nämä kuvat ovat sitten jo miedän seuraavalta estevalmennukselta mikä meni tosi hyvin. Hevonen toimi ja minä osasin ratsastaa ihan hyvin.


Tämän jälkeen minulla oli leiri ponilaaksossa ja Ettan ei sinne päässyt mukaan joten Ettanin ratsastuksessa tuli taukoa.

23.6:

Tämä on joltain kerralta kun ratsastin Ettanilla itsenäisesti. Oma istuntani ei ole mikään paras, mutta sain hevoen kuitenkin liikkumaan osittain suht. hyvin, etenkin ravissa.


8.7:

Nämä kuvat ovat siitä kerralta kun harjoiteltiin Ettanin kanssa puomien ylitystä ja kavaletteja ravilähestymisellä.

Ettanin kanssa on aina yhtä kiva mennä puomeja!
 Ettan pärjäsi yllättävän hyvin vaikka intoa löytyi!


24.7:

Tämä on sitten jo meidän toisista yhteisistä kisoista. Meille tuli vähän epäonnistuneita hyppyjä, mutta suurin osa hypyistä menivät oikein hyvin, mm. tämä hyppy joka näkyy allaolevassa kuvassa.


5.8:

Tässä Ettan liikkuu jo tosi nätisti. Oma ryhti ei ole ihan mitä pitäisi olla, mutta hevonen liikkuu kuitenkin oikein. Tässä Ettan työskentelee jo kunnollisesti takaosallaan.



7.8:

Tässä harjoiteltiin ravipuomeja Ettanin kanssa. Ettan lähti aina puomeille raketin vauhdilla ja todellakin nosteli jalkojaan. Ainakin se työskenteli takapäälään!


9.8:

Tämä valmennus meni aika hyvin. Ensin Ettan oli laukassa aika villi mutta se tasaantui aika nopeasti. Ettan liikkui ravissakin oikein nätisti.

c. Hanna Juvonen

c. Hanna Juvonen
 3.9:

 Tämä on sitten taas vaihteeksi estekuva. Tämäkin valmennus meni ihan hyvin, ponnistuspaikat saatiin oikein hyvin hyville paikoille.




4.9:

Nämä kuvat ovat sitten tallikisoista missä mentiin 80cm ja meidän ensimmäinen 90cm. 80cm tuli yksi lähestymisvirhe sen takia että Ettan ei kuunnellut puolipidätteitäni. 90cm meni tois hyvin ja päästiin uusintaan. Ei tullut yhtäkään estevirhettä, itse vain feilasin kun luulin että ei päästy uusintaan joten tein yhden ekstran voltin..  Hypyt kuitenkin sujuivat ja kisoista jäi oikein hyvä fiilis.


13.9:

Tässä pystyin jo luottamaan Ettaniin sen verran että pystyttiin laukata raviradalla ihan sillä tavalla että päätin itse vauhdista.


18.9:

Nämä ovat sitten PoM cupin ensimmäisitä osakilpailuista jossa mentiin 80cm ja 90cm. Molemissa yksi pudotus, hyppyn pituus ei vain riittänyt. Varmaankin osittain siitä syystä että Ettanilla oli hiekkaa vatsassa. Aika pian tämän jälkeen huomasimme että kaikki ei ole ihan kunnossa ja veimme Ettanin klinikalle. Vatsasta löytyi sitten hiekkaa ja myöhemmin sille tilu vielä kaviokuume.

Tässä meidän hyppy näyttää jo ihan hyvältä!

Joten tähän väliin mahtui n. kuukauden saikku

19.11:

Saikun jälkeen jouduimme vähän aloittamaan alusta. Saatiin kuitenkin Ettan aika nopeasti takaisin melkein siihen kuntoon missä se oli ennen saikkua, vaikka kunto oli huonontunut huomattavasti ja heinävatsaa oli kertynyt.


Ettan pääsi menemään puomeja ja se osasi jo mennä niitä ravissa oikein nätisti vaikka intoa ja vauhtia riittää.





Saikun jälkeen Ettan rupesi liikkumaan paljon rennommin ja siitä tuli muutenkin rauhallisempi mm. karsinassa hoitaessa. Se voi johtua siitä että Ettan oli ollut silloin meillä yli puoli vuotta ja kotiutui ehkä kunnolla.

Pahoittelen sitä että minulla ei ole nyt tähän mitään ihan tuoreita kuvia. Ei ole pystytty oikein ratsastamaan kunnolla kentän kunnon takia, ja muutenkin ei saa niin hyviä kuvia pimeällä.

Minä ja Ettan olemme molemmaat kehittyneet. Pystyn luottamaan Ettaniin ja uskon että se luottaa myös minuun. Olen myös oppinut ratsastamaan kuumempia hevosia (etenkin esteillä) ja mitä tärkeintä; olen saanut motivaationi ratsastukseen takaisin.



Muistakaa linkata instagraminne tämän joulukalenterin ensimmäiseen lukkuun! Sinne pääsette klikkaamalla tästä.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen teksti, kiva nähdä kunnollisilla kuvilla varustettu kehityspostaus!

    VastaaPoista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!