perjantai 9. joulukuuta 2016

Joulukalenteri luukku 9: Ettanin koeratsastuskerrat (kuvia ja video)


Tämän päivän luukussa kerron teille vähän enemmän Ettanin koeratsastuskerroista. Jos haluatte lukea postauksen siitä kun kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa hevosia virossa missä esittelen kaikki hevoset jota kokeilin niin se löytyy klikkaamalla tästä.

Ettan oli kolmas hevonen jota kokeilin ja oikeastaan se oli myös syy siihen että edes lähdetiin Viroon 10.4.2016.


 Ettanilla ei ollut Virossa asuessaan kutsumanimeä, sitä sanottiin ihan vain Etermaksi.


 Gunnar Klettenberg, Ettanin silloinen omistaja ratsasti ensin Ettanilla. Siten olikin jo minun vuoro kiivetä Ettanin selkään.




 Menin aika kauan käynnissä, ravissa ja laukassa ennekuin aloitimme hyppäämisen jotta saisin vähän tuntumaa hevoseen.


 Gunnar sanoi että voin mennä ravissa ensin, mutta hän ei tiedä osaako se hypätä ravissa. No, menin kuitenkin ravissa ja päästiin ihan hyvin esteen yli vaikka se ei ollutkaan mitenkään kaunista. Tultiin sama este myös laukassa pari kertaa ihan onnistuneesti.



Sitten alettiin tulemaan muitakin esteitä. Ettan suoriuti ilman ongelia, itse häsläsin aika paljon. En ollut istunut Ettanin selässä kuin ehkä puolisen tuntia ja en ollut ikinä hypännyt tälläisellä vähän haastavemmalla, kuumemalla hevosella joten kokemus oli minulle täysin uusi. Siinä mielessä suoriuduin siis ihan hyvin, vaikka ratsastin monessa kohtaa todella huonosti.. :)









Hieman epäonnistunut hyppy



Videosta näkee paremmin minkälaisia meidän hypyt olivat. Jotkut hypyt onnistuivat ihan hyvin, mm. hyppy trippelille. Muista voin vain sanoa sen että ei ollut mitenkään kaunista katsottavaa.. No, Ettan oli uusi hevonen ja varmastikkin haastavimmasta päästä hevosia mitä olin ratsastanut. Katsokaa miellänne tämä allaoleva video molemmista koeratsastuskerroista joka on tehty vartavasten tähän luukkuun:



Toisella kerralla en hypännyt, menin vain sileällä kevyemmällä kuolaimella. Silloinkaan meidän meno ei kyllä näyttänyt mitenkään hienolta. Olen kuitenkin iloinen että päädyimme Ettanin ostamiseen, Ettan on niin paljon kivempi hevonen nyt kuin mitä se oli Virossa, ainakin kun itse kokeilin sitä.


Muistan vieläkin hyvin miltä Ettanilla hyppääminen tuntui, tiesin heti että tämä se on. Ja niinhän se olikin ♥

6 kommenttia:

  1. Teillähän on ihan nätin näköistä menoa jo aluksi :)

    Pm-galleria

    VastaaPoista
  2. Varmasti ollut jännä koeratsastuskeikka! Hienolta menoltahan tuo miunkin silmään näytti. :)

    VastaaPoista
  3. Teillä on mennyt tosi hyvin alusta asti! Kuinka kuuma Ettan muuten on hypätessä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On se aika innostunut, ei kuitenkaan niin paljon etten pystyisi hallitsemaan sitä :D Siinä riittä kyllä kuitenkin haastetta :)

      Poista

Kommentoi tähän alle, kiitos♥

Kommenttisi näkyvät sen jälkeen kun olen hyväksynyt ne, joten älä lähetä kommenttia uudelleen. Hyväksyn kaikki kommentit. Otan ilomielin vastaan rakentavaa kritiikkiä, kiva jos lukiat haluavat kertoa mielipiteensä niin että voimme tehdä yhdessä tästä blogista entistä paremman!